ihan vain elämää

Tänne kuuluu kylmää.

Tuntuu, että talvi tuli yhdessä yössä. On niin jäätävää, että suihkusta on juostava kiireesti pyyhkeen luo ja sitten sänkyyn peiton alle. Tekee mieli käydä juoksulenkillä joka päivä ihan vain, koska sitten tulee ainakin lämmin. Hetkeksi.

Eihän täällä oikeasti edes ole kylmä. Ainakaan ei pitäisi olla tällaiselle suomalaistytölle, joka kohauttaa olkia miinus parillekymmenelle. Päivisin pitäisi yhä olla miltein parikymmentä astetta, mutta silti olen kaivanut pipon ja hanskat esiin. Toivotonta. (Okei, kävin juoksemassa sortseissa - ihan vain koska olin liian laiska ripustamaan ainot treenipökäni kuivamaan... - joten ehkä tätä ei vielä voi talveksi kutsua.)

Muuten kuuluu tosi hyvää. Aiemmin toinen pomoistani asusti yläkerrassa vaimonsa kanssa, mutta nyt kun he muuttivat pois, hetken aikaa minä ja saksalainen kämppikseni olemme täällä ihan kaksistaan. Siivoan pari hassua tuntia, ja vastineeksi meillä on kokonainen talo käytettävissä. Jopa kylpyamme. Ihan oikea keittiö, eikä vain mikroaaltouuni, liesilevy ja jääkaappi autotallissa. Molemmille omat sohvat telkkarin edessä. Aika luksusta, sen voin sanoa.

Välillä saan jopa olla ihan yksikseni, kun kämppis on muualla töissä. Yksi päivä laitoin Spotifyn raikamaan ja tanssin vallattomana, kun kukaan ei katsonut (toivottavasti). Sitten mietin, että milloin olen viimeksi oikeasti saanut olla yksin kotona. En ihan vähään aikaan, ja se teki hyvää.

Ei tämä näin varmaan pitkään jatku, mutta ei se haittaa. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Välillä on ollut vähän huonoja päiviä. Niin kuin se yksi aamu, kun imuri oli rikki, yksi huone oli niin likainen, että lattialla käveleminen oli hankalaa, kun se oli niin täynnä tyhjiä olutpulloja, hampurilaiskääreitä ja likaisia alkkareita, ja sitten vielä yksi kulho särkyi lattialle, joku mies tupeksi lähtöään toisesta huoneesta ja jouduin lähtemään kesken siivouksen että ehdin toisiin töihin. Huoh. (Tosin sillä hetkellä se kaikki tuntui aika hulvattomalta, ja kikatimme kippurassa... Vielä tuosta törkyisestä huoneesta: kutsuimme pomomme katsomaan sitä, ja hän myönsi, että se oli hänen uransa kammottavin huone. Voi, mitä lämpimiä muistoja tästäkin vielä muodostuu.)

Mitä muuta hassua? Yksi ilta luulin meneväni illalliselle, mutta päädyinkin nukkumaan kylmässä autossa sillä aikaa, kun kaveri fiksasi sähkötolppaa valjaissa. Myin töissä ekan kokopitkän märkäpuvun. Syön joka päivä suklaata - tällä hetkellä sentään tummaa. Välillä juoksen kaikki portaat ylös vuoren huipulle, ja hikoilen kuin rugbynpelaaja. Välillä katsomme monta elokuvaa päivässä, ja välillä syömme kaksikymmentä feijoaa päivässä. Olemme kokeilleet boogie boardeja (miksi ihmeeksi niitä kutsutaan suomeksi?) ja olen surffaillut.

Sellaista. Ihan vain elämää, ei sen kummempaa.

Katselimme kerran töissä, missä tämän vuoden surffiliigan kilpailut pidetään, ja minulta pääsi suusta, että vitsi haluaisin reissata. Työkaveri alkoi nauramaan ja tokaisi, että juurihan minä reissaan, ja minä hämmennyin. Hetken mietittyäni sanoin, että ei tämä tunnu reissaamiselta, vaan tavalliselta elämältä. Tosi hyvältä sellaiselta: jos en ole vielä maininnut (höhö), niin asun kahden minuutin päässä meren rannalta, varastossa on kasa surffilautoja, ja meillä on täällä kotona ihan huippua. Kai sitä pitäisi reissatakin, mutta sitten paremmalla ajalla. En vain osaa vielä ajatella moista - ei sillä etten tietäisi, minne haluan mennä tai edes että haluaisin vältellä sitä epämiellyttävää suunnitteluruljanssia, mutta ajatus on ihan absurdi. Tuntuu melkein, kuin olisin asunut täällä aina. Toisaalta, mahtavia paikkoja tulee varmasti vastaan tulevaisuudessakin, ja ainahan sitä voi palata, jos kaikkialla muualla on ihan perseestä. Tällainen kotimatkustaminen, niin kuin tätä kutsun, on vain niin kivaa. On ihanaa, kun on koti toisella puolella maailmaa.

Ja okei, ehkä olen jo vähän liiankin mukavasti täällä. Ei ole sitä uutuudenviehätystä, ja pomonikin tokaisi, että Anni, pitäisikö sinun vähän sosialisoida enemmän. Onhan se totta: olen ollut täällä abouttirallaa kuusi viikkoa, ja en ole kertaakaan ollut kunnolla ulkona - parilla hassuilla bisseillä ehkä. Pitäisi kyllä. Muutenkin hämmästelen aina keskustaan eksyessä, että onpa täällä paljon ihmisiä. Totta puhuen elämäni ehkä pyörii liikaa töiden, rannan ja vuorelle lenkkeilyn ympärillä, mutta toisaalta, olen aika pirun tyytyväinen juuri nyt. Olen ja elän vain, mutta ehkä välillä suunnitelmia voisi tehdä muutenkin kuin ihan spontaanisti.

Siinä tavoite tälle viikolle. Vähemmän suklaata ja leffoja, enemmän taas auringonnousuja, surffausta ja seikkailuita. (Eikä nyt ole enää edes ollut ihan niin kylmä kuin silloin monen monta päivää sitten, kun kirjoitan suurimman osan tästä.)

If I'm totally honest here, I haven't been up to anything special. Yeah, I've been surfing a bit, I've even ran up the mount a few times and I now get to share a whole house with my German roomie for a while, but then I've also watched a lot movies and eaten a lot of chocolate. Lately there has been less adventures and more laziness and sleeping. Which is all good, but I think I should start to do more stuff again. So there's my goal for the week: more random, stupid adventures, less TV and sleep. Sometimes you need that.