Tiedättekö sen tunteen, minkä joskus saa uudessa paikassa? Aaltojen pauhu on juuri oikeanlainen, kaupungin keskusta on pieni ja täynnä söpöjä kauppoja, porukka ystävällistä, on meri ja on vuoria. Sydän alkaa tykyttää ja mielen valtaa sellainen ylipursuava into ja toisaalta tyyneys: kaikki on juuri niin kuin pitääkin.
Juuri siltä minusta tuntui Raglanissa.
Olimme kämppikseni kanssa seikkailemassa vain päivän, mutta oikeasti tuntuu kuin olisin ollut poissa kotoa viikkokausia. Ehkä sitä jotenkin vain eli enemmän, kun keskittyi hengittelemään meri-ilmaa, katselemaan itseään paljon, paljon parempia surffareita ja nukkui palellen ja epämukavasti autossa (terveisin kylmin yö moneen vuoteen). On niin virkistävää mennä muualle, ja kokea taas se innostus, kun haluaa juosta joka paikkaan ja kokea kaiken mahdollisen.
Paluumatkalla tajusin, että motivaatio jatkaa seikkailuita on ihan mahdottoman suuri (ja onneksi kohta jatkankin!). Lisäksi motivaatio oppia paremmaksi surffariksi on vielä suurempi.
Meillä nimittäin oli koko matkan ajan surffilaudat auton katolla, ja vakaa aikomus mennä veteen asti. Sitten näimme aallot. Sitä tunsin itsensä niin surkeaksi, heikoksi ja pelokkaaksi. (Reiluuden nimissä Raglanin kuuluisimmat surffibreikit ovat todella haastavia, ja se ainoa ranta, jota Google lupaili aloittelijoille sopivaksi, oli autio ja aallot säälittäviä. Mutta katsokaa noita aaltoja, miten upeita ah.)
Kävimme myös seuraavan, nolostuttavan keskustelun yhden surffipojun kanssa rannalla:
"Hei, ettekö te aio surffata täällä?"
"Ei täällä..."
"Onko nuo aallot liian isoja teille?"
"Eh...joo. Hehe. Olemme aloittelijoita."
Ja ihan mukavasti poitsu neuvoi, missä meidän kannattaa surffata ja milloin, mutta kaiken kaikkiaan tuli sellainen fiilis, että ensi kerralla meidän pitää kyllä olla sen verran kokeneempia, että voimme näyttää kaikille surffipojuille, millaisia mestareita Suomesta ja Japanista tulee. Heh. (Sivumennen sanoen: jopa Lonely Planetin opaskirja mainitsi, että Raglan on luultavasti Uuden-Seelannin parhaimman näköinen kaupunki. En väitä vastaan.)
Ja joo, ensi kerta tulee kyllä. Raglaniin on palattava. (Itse asiassa varmaan palaankin tuota pikaa: muutaman päivän päästä lähdetään tuon minun surffipojuni kanssa koko viikoksi seikkailemaan, ja hienovaraisesti vihjasin, että Raglanissa jäi vielä kaikenlaista tekemättä. Hehe.)
Niin paljon kuin Raglanista pidinkin, oli kotiinkin kiva palata. Hädin tuskin ehdin heittää kamat sisään, kun jo lähdin katsomaan auringonlaskua kotibiitsille, ja voi vitsi, kyllä koti on aina koti:
ps. Okei, palaillaan taas ihan kohta, minulla on loputtomasti kuvia ja asiaa varastossa...
The point of this post: Raglan is awesome. And I need to become a better surfer.
No comments:
Post a Comment