life is better when you surf

Minulla on maailmassa useita lempiasioita. Yöuinnit, tähtitaivaan katselu, auringonlaskut, fiilis joogatunnin jälkeen - ja maallisia asioita, kuten suihkun jälkeen puhtaaseen sänkyyn sukeltaminen. Ja paljon muita. Mutta mikään lempiasia ei voi voittaa kaikkien lempijuttujen äitiä: merta.

Luultavasti siksi surffaaminen on niin mieletöntä. Aina se ei ole niin mahtavaa, kun aallot heittävät minne sattuu, putoat laudalta ja taistelet päästäksesi pinnalle, ihan vain jotta seuraava aalto voi taas pyyhkäistä ylitsesi... Tai kun rapu näykkäisee neljättä kertaa varpaasta. Muutenkin olen aika tapaturma-altis, ja olen onnistunut saamaan jos jonkinlaisia pikku haavoja ja ikäviä mustelmia. On myös aika väistämätöntä, että saa paljon vettä nenään, suuhun, korviin ja silmiin. Tällä hetkellä tuntuu, että pääkin on täynnä suolavettä ja kurkku on suorastaan kipeä kaikesta nieleksimästäni vedestä. Ei niin kovin kivaa. Niin kuin surffiopettaja sanoi: täytyy muistaa etten ole kala enkä voi hengittää veden alla.

Kaiken kaikkiaan on ollut kuitenkin kivaa. Välillä vähän pelottavaa ja turhauttavaa, mutta myös palkitsevaa: olen jopa oppinut kääntämään lautaa surffatessa, napannut muutaman "green waven" ja oppinut "kilpikonnapyörähdyksen" - eli suomeksi varmaan eskimokäännöksen. Tosin edelleenkään en pääse takaisin pinnalle kovin sulavasti. Totta puhuen yleensä myös lyön pääni surffilautaan ja vedän paljon vettä nenään. Mutta noin niin kuin teoriassa osaan. (Yleensä isot aallot vain pyyhkäisevät minut pois laudalta, ja minulta menee vähintään puoli tuntia, kun yritän meloa pois aallokosta.)

Surffislangissa tunnetaan sana "kook" tai "kuk", millä tarkoitetaan lähinnä täyttä surffi-idioottia. Eli jos näytät ja vaikutat täydeltä aloittelijalta tai muuten vain tyhmältä, surffarit nauravat ja pilkkaavat. Epäilemättä kuuluun tähän surffi-idioottien joukkoon, sillä aina ei vain suju. Yhtenä päivänä esimerkiksi märkäpukuni vetoketju oli hieman auennut, ja lahkeisiini ja hihoini kerääntyi pullottavat vesipallot (ei kai niitä oikein muuksikaan voi kutsua). Se oli aika säälittävän näköistä. Yhtä säälittävän näköistä oli varmaan myös, kun yritin nousta seisomaan surffilaudalla, mutta laudan hihna oli sotkeutunut jalkoihini ja kompastuin. Ja no, näitä kyllä riittää.

Elämä täällä surffimajassa on ollut muuten todella rentoa. Täällä talossa on vain minä, toinen kurssilainen ja kaksi surffiopettajaa. Joka päivä saa ihan mielettömän hyvää ruokaa (luultavasti minun pitäisi tuntea jonkinlaista häpeää siitä, miten paljon olen syönyt täällä) ja välillä olemme ajaneet myös muille rannoille hengaamaan. Lähinnä kuitenkin vain surffaamme, syömme ja oleskelemme. Olen joogannut, käynyt uimassa, ottanut liikaa kuvia auringonlaskuista, kirjoittanut, lukenut, maannut auringossa, ylipäätään vain rentounut. Ei ole ollenkaan hassumpaa, kun terassilta aukeaa näkymä merelle, kuulet koko ajan aaltojen pauhun ja muutenkin on vain uskomattoman kaunista. Kyllä tähän voisi tottua.

Toisaalta olen myös yrittänyt suunnitella, minne seuraavaksi menen. Onnekseni täällä on kanssani kiivi ja myös kanadalaiset surffiopettajat ovat reissanneet jo jonkin verran täällä, joten olen saanut hyviä vinkkejä. Jään tänne vielä perjantaihin asti, ja tiedän ehkä mitä teen sen jälkeen, mutta palataan siihen sitten myöhemmin.

Lisäys: tällä hetkellä olen hostellissa Kaitaiassa ja huomenna kutsuu taas uudet seikkailut, mutta kerron niistä ja tästä päivästä sitten myöhemmin. (Ja miksi oi miksi haaveeni siitä, että vihdoin pääsisin kunnon kuumaan suihkuun kaatuivat viiden minuutin jääkylmään ripotteluun, joka ei rohkaissut kaivamaan edes sampoopulloa esiin... No, ehkä vielä joskus.)