kalaonnea kerrakseen

Nimenomaan onnea.

Kalaonnea ei niinkään: kävimme viikko sitten veneretkellä, ja nappaamistamme noin miljoonasta kalasta kaksi oli riittävän isoja, jotta saimme pitää ne. (Toinen oli minun nappaamani!) Onneksi reissu oli silti onnistunut, enemmänkin.

Ensinnäkin: minusta tuntuu, että kalastaminen on joku hartaasti varjeltu salaisuus. Salaisuus siis sillä tavalla, että olen viimeksi pitänyt onkea kädessäni ehkä 8-vuotiaana, ja sen jälkeen ei ole tullut mieleenkään, että kalastaminen olisi edes etäisesti kiinnostavaa tai kivaa. Mutta antakaa kun paljastan: se on!

Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin miten se edes voisi olla mitään muuta kuin mahtavaa? Varsinkin, jos kalastat Uudessa-Seelannissa, alueella jonka nimi on "Bay of Islands" ja aurinko porottaa lempeästi (tai lempeältä se yleensä tuntuu, mutta ei nyt lähdetä sille "voi perkele, taas kärähdin armottomassa Uuden-Seelannin auringossa" -linjalle). Enkä alun kankeuden jälkeen ollut yhtään paskempi: itse asiassa lopussa nappasin kaloja niin tiheään tahtiin, että jo nauratti. Varsinkin kun kerran kelasin siimaa takaisin niin innolla, että kela sotkeentui paitani nauhoihin ja jäi jumiin. (Hostini tyrski tälle sattumukselle niin, että vannoi melkein laskeneensa alleen... No, aina on kiva ilahduttaa muita. Aika paljon hän nauroi myös sille, että yksi päivä pudotin kolme jäätelöpalloa syliini.)

Ylipäätään olen todennut, että missä on merta, niin on myös jotain... Miten sitä kuvailisi. Jotenkin sitä vain tuntee, että meren äärellä jotenkin elää enemmän. Hymyilyttää ilman sen erityisempää syytä, kiinnittää huomiota väreihin, ääniin ja tuoksuihin (okei, meidän veneessä enemmänkin haisi kuin tuoksui, joten ihmekös, että siihen kiinnitti huomiota...). Sielu vuoroin lepää ja tanssii.

Eikä vain se kalastaminen. Matkalla bongasimme jopa delfiinejä, ja kiertelimme niitä, kun ne hyppelivät ja leikkivät. Ei yhtään hullumpaa. Lähellä paikkaa, jossa kapteeni Cook aikoinaan rantautui maahan, pulahdin uimaan turkoosiin meriveteen, ja ajattelin, että tässä ja nyt on ihan kiva olla.

Illalla söimme parhaan fish & chips -aterian, jonka olen koskaan saanut eteeni.

Olin aika onnellinen.

(Sori pienestä hiljaisuudesta: kohta koitan palailla taas farmijuttujen kanssa, mutta perjantaina matka jatkuu taas eteenpäin. Iik! Ja sori näistä säälittävistä suttukuvista, aina ei näköjään voi onnistua, eikä edes ihan aina.)

ps. Kuka ilmoittautuu kalakaveriksi, kun palaan?

A week ago we made a fishing trip in the Bay of Islands, and let me tell you: it was absolutely wonderful. Not only did I catch heaps of fish (but only one was big enough to keep, hah), but we saw dolphins, too! And I took a swim in the most perfect place. Life is good.